YJY:n opinnäytepalkinto 2020

Julkaistu 21.9.2020

Ympäristöjohtamisen yhdistys ry (YJY) palkitsee ympäristöjohtamista käsitteleviä korkeatasoisia opinnäytetutkimuksia jälleen tänä vuonna. Palkitsemme kaksi parhaan opinnäytetyön tekijää 1000 euron suuruisella palkinnolla. Palkinnon saajat julkistetaan Ympäristöjohtamisen yhdistyksen pikkujouluissa joulukuussa 2020.

Opinnäytepalkinnon saajaksi voidaan ehdottaa suomalaisissa korkeakouluissa 1.10.2018 jälkeen valmistuneita töitä, mukaan lukien pro gradu-tutkielmat, diplomityöt sekä ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt. Palkittavaksi ehdotettavilta töiltä edellytetään erittäin hyvää tai kiitettävää loppuarvosanaa: esimerkiksi arvosana vähintään 4 asteikolla 1-5 tai vähintään magna cum laude approbatur. Opinnäytteellä tarkoitetaan tutkinnon valmistumiseen liittyvää, useimmiten henkilökohtaista lopputyötä. Kilpailuun ei siten hyväksytä opiskelijoiden projektitöitä tms. opintoihin muutoin liittyviä suorituksia. Salaiseksi julistettuja aineistoja ei myöskään voida ottaa arvioinnissa huomioon.

Opinnäytteen voi ilmoittaa ehdokkaaksi lokakuun 2020 loppuun mennessä. Mukaan liitettäväksi suositellaan työn ohjaajan lausunto, joka sisältää tiiviin (enintään yhden sivun) kuvauksen työn erityisansioista kuten työn uutuusarvo omalla alueellaan, sovellettavissa olevat hyödyt yrityksille ja/tai muulle yhteiskunnalle sekä metodologiset tai tieteelliset ansiot.

Palkinnon saajaksi ehdotettu työ, tekijän ajantasaiset yhteystiedot sekä mahdolliset muut liitteet lähetetään viimeistään 31.10.2020 pdf-tiedostoina sähköpostitse osoitteeseen yjy.puheenjohtaja(at)gmail.com. Viestin aihekenttään tulee kirjoittaa “Opinnäytepalkinto 2020 [tekijän sukunimi]”.

 

Lisätietoja kilpailusta antaa YJY:n hallituksen jäsen Sonja Kuokkanen, sonjaemilia.kuokkanen(at)gmail.com.